21. tammikuuta 2011

Koh Tao

taalla olemme nyt ko Taolla. pitkan matkan jalkeen bangkokista. pysahdyimme matkalla yoksi prachuap khiri khan kaupunkiin, mutta siella oli aika tylsaa joten lahdimme tosiaan yhden yon jalkeen. lahdimme sitten sielta chumptoniin junalla. odotimme junaa klo kahdestatoista asti juna-asemalla. junan piti lahtea puol kaksi mutta se saapui vasta kolmelta, sitten menimme nopeasti junaan joka oli perus thai juna eli kolmannen luokan juna. odotimme sitten paikallamme tunnin, emme tieda miksi juna seisoi tunnin siina asemalla... arvelimme etta syy olisi ollut kaupustelijoiden jotka myivat junassa ruokaa ja juomaa kiertaen vaunuja edestakas kokoajan huudellen mita myivat.. mutta ei sekaan ollut syyna koska kun juna lahti taas liikkeelle jatkoivat kaupustelijat kierroksiaan...

saavuimme chumptoniin sitten joskus kahdeksan pintaan illalla... matka oli aivan kamalan hikinen ja kusinen. koska junassa oli kyykky vessat eika paperia ja siella sitten piti junan nykiessa saada asiat hoidettua... oli erittain likainen olo matkan jalkeen... kavimme ensimmaiseksi syomassa koska emme olleet syoneet mitaan sina paivana. ruuan jalkeen paatimme hakea evasta laiva matkaamme varten, olimme paattaneet menna yo-laivalla koh taolle. haimme evaita paikallisesta pikku puodista jossa kissa kavi jalkaani kiinni ja pelastyin niin etta potkaisin sita ja jotain koria :D

ostosten jalkeen sitten etsimme taksia mika olikin hieman hankalampaa kuin bangkokissa, junaaseman edessa oli vain mopo takseja mutta niissa olisi ollut hiukan hanlaka menna rinkkojen kanssa. kysyimme sitten autotaksiltakin mutta han pyysi aivan liikaa rahaa... lahdimme sitten kavelemaan vain keskustaan pain ajatellen etta eikohan sielta loydy rehti taksi kuski meille... meidat pysaytettiinkin pian kun eras ystavallinen nainen kysyi tarvitsemmeko taksin, hanen miehensa oli taksin ajaja tms ja hinta oli meille sopiva. Nainen sitten soitti kuskin paikalle ja odottaessamme juttelimmekin siita kuinka varsinkin taksi kuskit yrittavat huijata turisteja ja imea kaiken mahdollisen rahan ylihinnoilla.. vaikka tokihan meilla turisteilla olisi varaa maksaa vauikka mita mutta sehan sitten syo paivan budjettia jne..

hyppasimme sitten avolava taksin lavalle istumaan rinkkoinemme. matkalla mietimme et mihinkohan sita nyt ollaan menossa, orjiksi kenties meijat juuri lunastettiin. mietimme myos etta onko tama jotian hamara toimintaa kun taksi ei ollut selvasti mikaan taksi tms. kun saavuimme perille kuski paljastui poliisiksi. etta nain taalla :D

ostimme liput laivaan satamassa, ja sitten kipusimme laivan sisaan, mitaan kaiteita ollut vaan ruosteista peltia askelmina, kaikkea helpotti viela torakka jonka bongasin jaloistani ja meinasin hypata, onneksi en koska muuten olisin ollut meressa...

veneen sisalla oli iso hytti tms. jossa oli paljon kerrossankyja. niissa sitten nukuimme yomme. laiva kun lahti liikkelle mietimme etta toissa oli kesapoika koska kolaroimme toista venetta ja laivapojat vain kikattivat ja yrittivat tyontaa laivaamme irti pienesta kalastajaveneesta. noin tunti siina meni lahdossa, pelkasimem myos etta moottori menee rikki kun piti niin pahaa metelia. saavuimme sitten koh taolle kahdeksalta aamulla, aikataulun mukaan viidelta olisi pitanyt olla perilla, mutta ei se mitaan, mai pen rai.

meilla ei ollut mitaan hajua mihin suuntaan saarella lahtea joten lahdimme toiseen suuntaan, kavelimme toiseen paahan saarea ja olimme aivan hikisia ja likaisia, viela edellisen paivan lioissa koska itse en laivassa halunnut suihkuun, eemi kylla kavi mutta veti samat vaatteet paalle joten emme tosiaan olleet fresh.

paikat olivat liian kalliita siella paassa saarta joten paatimme lahtea toiseen paahan saarta, ajattelimem ottaa taksin mutta pyysivat valtavia summia. joten tarvoimme sitten rinkat selassa, onkin nyt sellainen olo etta kylla tuli roudattuakin niita ja tarvottua.

mutta loppuen lopuksi kaikki hyvin! loysimme meille sopivan hintaisen bungalovin ja se oli aivan mahtavalla paikalla! omassa rauhassa ja melkein oma rantakin! bungalovin edesta tosiaan paasee mereen kun hiukan kikkailee kivien yli, eika oikea rantakana kaukana ole. jeah.

laitamme kuvia pian, mutta nyt on niin hidas nettinen kone etta en ala lataamaan :) sori, olisin kyl halunnut tehda teijat kaikki kateellisiksi! :D

ja oi kun saimme bungalovin avaimen pitkan ja hikisen matkamme jalkeen pulahdimme mereen uimaaaaaaaan.

mut nauttikaa te pakkasesta :P

3 kommenttia:

  1. hehee mä nautin kyllä just nyt tästä takkatulesta, viinilasista ja siitä etten ole hikinen ja likainen. ;) ei vaan, seikkailunmakuiselta kuulostaa teidän reissu! missä päin taoa ootte? mikä teidän bungalow-mestan nimi on? kuulostaa nimittäin hyvin samalta sun kuvailun perusteella ku paikka jossa oon ite joskus ollu. :)

    VastaaPoista
  2. tanaan on ollut kiva kun on satanut niin on vaan saanut vaan maata ja lukea kun eio voinut lahtea mihinkaan aamulla :D onneksi oltiin fiksuja ja ostettiin aamupalaa valmiiksi illalla... :D toi paikka on nimeltaan freedom beach tms. 500batia on se bungalovi ja toi mesta on sillein sopivasti syrjassa :D

    VastaaPoista
  3. jep, eli samoilla mestoilla ollaan pyöritty siis! :) se on kyl kivaa seutua, kun on tosiaan niin rauhallista!

    VastaaPoista