27. helmikuuta 2011

Lake Toba

singaporesta lahdimme torstaina aamulla aikaisin indonesiaan. laivalla Batamiin, siella jouduimme olemaan yhden yon koska missasimme laivan jolla olisimme paasseet medaniin joka olis ollut lahella lake tobaa ( katsokaa vaikka kartasta mis noi paikat on nin saatte hiukan kuvaaa mitka etaisyydet) otimme sitten seuraavana paivana laivan (6h) dumaihin ja sielta bussin pekanbaruun(5h). bussissa ei ollut ilmastointia, vain ikkunat auki ja kovat penkit. ja indonesian tiet on aivan kamalia, kuoppia ja kuoppia, mutkia ja yla ja ala makia. ja hulluja kuskeja. kaikki autot pitaa ohittaa aina kun vain mahdllista ja ainahan on mahdollista vaikka olisi mutka tai kuoppa tai mopo tai rekka tulossa vastaan. aina voi ohittaa. pekanbaruun paastyamme ajattelin et nyt en kyl haluu heti uudestaan bussiin kyytiin pelkaaman henkeni puolesta, mut sit kuitenkin otimme heti bussin lake toballe. bussi kulki yon yli ja oli pieni minivani melko epamukavilla penkeilla. auto tayteen vakea ja sie sit piti yrittaa torkkua ja nukkua. lahdettiin illalla puol seitseman pekanbarusta ja saavuimme johonkin lake toban lahella olevaan kaupunkiin joskus aamusella kymmenen aikaan aamulla, sielta sit nopea vaihto bussiin joka menisi parapattiin joka on kaupunki lake toban rannalla. yhdentoista jalkeen aamulla olimme sitten laivassa matkalla lake toban saarelle tuk tuk kylaan. ja taalla olemme nytten!

aivan mahtava paikka, voi jo nyt sanoa, vahan turisteja ja vahan metelia, ainoastaan hyvaa metelia, musiikkia, kitaroita, laulua, kukon laulua, kissojen mouruntaa ja hiukan mopoja.

ihmiset taalla on tosi mukavia ja rentoja, taalla asuu sellainen heimo tai alkuperais kansa kuin batak. niilla on oma kulttuurinsa ja eroaa perus indonesian kansasta (tai kai taal indonesiassakin on aika monta eri kansaa ja kulttuuria) mut naa ei ole muslimeja vaan kristittyja ja musiikkia rakastavia ja ystavallisia ja rentoja. ja osaavat suomea hiukan! kuten kiitos ja moro ja mita kuuluu? taalla kay niin paljon suomalaisia, ehka syyna madventures joka on taalla kaynyt kuvaamassa ohjelmaansa patkan. ja sit tietty suomaliset jotka tanne on tullut on tykannyt tasta paikasta ja kehunut muille ja niin edelleen ja niin edelleen, mut taa paikka on kylla kehujen arvoinen ja halpa! niin halpa verrattuna thaimaahan, malesiaan ja singaporeen! taalta saa oman hienon batak tyylisen mokin samalla hinnalla kuin muualla on saanut ikkunattoman kopin ilman vessaa ja suihkua muuaa...

mut kirjoittleen myohemmin lisaa!

23. helmikuuta 2011

Singapore

taalla tosiaan ollaan vie singaporessa ! en olekkaan kerinnyt kirjoittamaan tanne tulosta ja olosta. tehty niin paljon kaikkee taalla!

oltiin kota kinabalussa vikat paivat rannalla kivassa guesthousessa, borneo beach house nimeltaan. siella oli tosi mukavaa henkilokuntaan, heidan kanssaan iltaa istuttiin ja kerrottiin suomesta kaikenlaista :D olivat kauhuissaan kun kerrottiin et talvella on pimeeta melkein koko ajan ja kesalla taas on valoisaa koko ajan! guesthouse oli tosiaan rannalla mut ranta ei ollut mikaan yber hieno ja sininen vesi, mut oli se lamminta ja meduusojakin saattoi nahda... :D


tosiaan singaporeen paatimme lahtea pitemmaksi aikaa kuin paivaksi koska saimme majoituksen suomalais-thai perheesta! setani otti minuun yhteytta reilu pari viikkoa sitten ja kertoi kaveristaan joka asuu singaporessa jonka luo vois paasta muutamaksi yoksi. otimme sitten yhteytta tahan kaveriin ja homma hoitui! taalla olemmekin nyt olleet viime torstaista asti!


mutta niin, lensimme kota kinabalusta 17 paiva johor bahruun, sielta otimme lentokentalta bussin keskustaan linja-auto asemalle josta saisimme bussin singaporeen. bussi saapui toiselle keskustan linja-auto asemista ja hyppasimme sielta paikkari bussiin joka suuntasi johor bahrun ja singaporen rajanylitys paikkaan. saimme sitten 90 paivan leimat passiin! vaikka yleensa leima on 14 paivaa tai 30 paivaa, suomella taitaa olla hyvat valit singaporen kanssa? :D no mutta eihan me nyt singaporeen ilman kuumotusta paasty! viimeisessa pisteessa kun tavarat lapivalaistiin kaskivat avata laukun ja nayttaa oliko sie joku pullo, no olihan meil eemin rommi pullo jonka se oli labuanilta ostanut eurolla, osti kun halvalla sai... eemi sitten vietiin johonkin koppiin pullon kanssa... luultiin et rajanylisai tuoda vahvaa alkoholia litran ja mietoja litran, mut se olikin kuulemma jos tulee lentokoneella. emme olleet lukeneet kunnolla kiellettyja juttuja rajan kylteista, siehan luki kaikkea maitotuotteista hedelmiin jne jne et olis meil voinut olla vaikka mita :D siina kun odottelin eemia kuumotettiin jotain tyttojakin kun ne oli ostanut laakkeita malesiasta.

sitten kun eemi paastettiin pois se joutui maksamaan onneksi vain verot jotka se olisi joutunut maksamaan tullatessaankin rommin. oli vaan ihan turhaa kun juoma makso tosiaan sen euron niin siihen paalle tuli nyt sit seitseman euroa lisaa.. mutta onneksi ei tullut sita 6000e sakkoa milla ne pelotteli eka...

meita vastassa sitten rajalla oli jukka joka meijat majoittaa, kertoikin etta rajalla usein halutaan pelotella ensikertalaisia turisteja jotta voivat sitten kertoa kuinka jampti maa tama singapore on jne...


torstai ilta menikin rupatellessa paikallisista ja tasta maasta et millaista taalla on asua jne. jukka myos puhui sita etta onneksi emme jaaneet johor bahruun yoksi, se on vaarallinen kaupunki. sie on huume ongelmia paljon ja rikollisuuta siita johtuen ja muutenkin. siella ihmisia listitaan pienistakin summista rahaa. etta sinne tosiaan ei kannata varsinkaan pimean tullessa jaada kaduille eksyilemaan.


perjantaina tutkimme hiukan ymparistoa ja nukuimme :D taa alue on tosiaan tallaista kaupunki lahioo tms. kamalasti korkeita kerrostraloa, taalla ei nay yhtaan matalia kerrostaloa, kaikki on tallaista 30 kerroksisia taloa! nyt tosiaan elelemme 28. kerroksessa! aika huimat on nakymat klun alas pain katsoo. kavimme myos keskustassa syomassa ja tutustumassa keskustaan ja sen joenvarren ruokapaikkoihin ja baareihin. tuolla sitten eemi loysi benjihypyllensa korvaavan laitteen, (tai kai se silti haluaa vie sen aidonkin benkin tehda ) mutta sie tosiaan eemi meni johonkin ihmeelliseen metalli koppiin kahden muun hullun kanssa. koppi sitten singautettiin taivaalle vaijerien varassa ja se tuli sielta alas pyorien ja takas ylos ja alas. hullun nakoista, yritin laittaa videoo siita tanne mut se ei suostunut lataamaan sita.. harmi.


lauantaina menimme sentosa saarelle perheen lasten : samanhtan ja simonin kanssa. saarella on tosiaan vaikka mita nahtavaa ja vaikka mita maksettavaa... universal studion huvipuisto, underwater world, makiautoja, vaijeri ratoja, rantoja, baareja.... kaikkea mita vapaa-aikana voi tehda! kavimme itse underwater worldissa missa siis oli kaloja ja muita meren asukkaita! saari oli kylla tosi kallis... kaikki maksoi kamalasti. mutta kiva paikka silti.

sunnuntaina kavimme tutustumassa pikku manilaan ja pikku bangkokiin. pikku manilassa tosiaan paljon filippiinilaisia viettamassa ainoaa vapaa paivaansa viikossa. tosin taitaa aika monella olla sunnuntaina ainoa vapaa paiva. filippiinilaiset ovat kuulemma usein taalla toissa lasten ja kodin hoitajina, ja huonolla palkalla. mutta sunnuntaisin sitten juhlivat vapaa paivaansa.
pikku bangkokissa sitten taas oli paljon thaimaalaisia ja thai ruoka paikkoja jne jne.
kavimme myos singaporen hardrock cafessa keskustassa!


maanantaina kavimme eemin kanssa kahdestaan kaupungilla pyorimassa, etsimme kirjakauppoja ja loysimmekkin niita, eemi metsastaa wheel of time kirjasarjan kirjoja luettavakseen, ja mina yritan suomenkielisia loytaa. onneksi sain vaihdettua jukan kanssa kirjoja niin etta sain uusia suomenkielisia kirjoja luettavaksi. kavimme myos katsomassa durian rakennusta( en nyt muista mika sen oikea nimi on, mut durian hedelmalta se nayttaa) ja merlion patsasta mutta se oli remontissa joten sita ei nahnyt. naimme myos ihmeellisen hotellin jonka paalla on vahan niinkuin laiva.


tiistaina kavimme eemin kanssa kiinalaisessa ja japanilaisessa puutarhassa. oli hienon nakoista! valilla tosi suomalaisia maisemia kun oli havupuita ja kivia. kavimme myos pyoraretkella jukan ja lasten kanssa. ihan nyvin meni polkeminen taalla kamalassa ihmis paljoudessa, hiukan hankalaa valilla kun kavimme jossain kauppakeskuksen edessa pyorahtamassa jne. pyoralla kylla paasee katevasti nakemaan nopeasti paljon, kavellen menisi aikaa paljon enemman.


tanaan menemme vie eemin kaa kaymaan keskustassa etsimassa sille lisaa kirjoja. haemme myos malaria laakkeita kohta. huomenna nahtavasti suuntaamme sitten indonesiaan ja olemme ymmartaneet et sie on koko ajan riski saada malaria, mutta lake toba minne olemme menossa niin sie ei olisi niin riskia mutta on hyva olla laakkeet naamassa silti.


singaporessa on kyl ollut kivaa, on ollut mahtavaa kun saatiin ilmainen majoitus taalta! emme muuten olisi voineet olla taalla nain kauan. tama kun on kalliimpi maa kuin muut tassa ymparilla. olemme iltaisin pelanneet tikki-korttipelia taalla ja sulkapalloakin kaytiin pelaamassa yksi ilta! ollaan myos matkustettu aika paljon metroilla ja muilla sen kaltaisilla :D taalla missa asumme menee sellainen hassu laite, se on vahan kuin metro tai skytrain. sen rata kulkee tien ylapuolella niinkuin skytrainilla, mutta siina on vain yksi vaunu ja se kulkee automaattisesti, eli kuskia ei ole. voi istua nokkaan ja katsella siita kuin kuski. ikkunat tummuu kun menemme talojen ohi ettemme nae sisalle, ja rata menee valilla ylos ja valilla alas, valilla se kiihdyttaa ja valilla tekee tiukkoja jarrutuksia... tuntuu kyl valilla et kuski ois hyva juuri noitten kamalien jarrutuksien takia :D

20. helmikuuta 2011

kuvatuksia

kuala lumpurin peurapuiston hiiripeuroja, ne on pandan(siis meijan koiran) kokoisisa!

kuala lumpurin taloja wheelers-guesthousen kattoterassilta kuvattuna


kuala lumpurissa suunnan nayttaja
ja valoja


jotkut paikalliset labuanilla halus ottaa kuvia meijan kanssa, otimme sitten itserllemekin kuvia :D tassa ida ja paikallisen perheen naiset :D




Labuanilla trapetsi leijona tanssia



ihanan varikkaita taloja kota kinabalussa! miksi ei tallaisia ole suomessa?



kota kinabalun guesthousen terassi! oli tosi kiva ja amisemana viidakko!






ollaan nyt singaporessa tallaisessa kerrostalossa 28. kerroksessa, huh huh kuinka korkea! kamalaa katsoa reunan yli alas!





eemi meni tollaiseen ihme laitteeseen jolla se singautettiin ilmoihin korkealle, koitan laittaa videoo tanne myos!





karkki katto! tollainen meillekkin kotiin!






eemi, simon, samantha ja ida sentosa bussissa





jonkinlainen rapu-rausku. isa oli rapu ja aiti rausku, siita tuli tallainen muinainen fossiili





underwater worldissa putkessa joka oli veden alla ja paalla ui kaloja!





Sentosa saaren palmuja ja rantaa





hardrock cafe singaporen edessa


14. helmikuuta 2011

borneo:labuan ja kota kinabalu

en olekkaan tanne kerinnyt vie kertomaan meijan labuan matkasta mitaan. kerkisimme sielta poiskin jo :D

eli koskas se nyt olikaan? 10 paiva joo! eli kymmenes paiva torstai me lennettiin kuala lumpurista labuan saarelle joka on verovapaa saari tms. ainakin kalja on tajuttoman halpaa ja siksi eemi sinne halusi.. kun muualla malesiassa kalja on ylikallista koska tama on muslimimaa ja taalla ei tykata et alkoholia juodaan.

no mut palataan vie siihen lahtopaivaan! tosiaan yhdeksas paiva vietimme eemin synttareita hiukan, leffassa ja sillei, tosin en viekaan oo ostanut eemille lahjaa, on niin vaikeeta ostaa miehille lahjoja! mulle kun esim voi ostaa mita vain pinkkia ja sopoa! niinkuin eemi mulle antoi sopot pinkit kengat :D

no mut siis se lentokentta... ajattelimme etta meijan kannattaa viettaa yo lentokentalla koska yolla saattaisi olla vaikeaa loytaa taksia ja skytrainit ei kulkisi silloin. saavuimme lentokentalle pikajunalla keskustasta noin klo 11. majoittauduimme mukavasti penkeille ja pelailimme hiukan go-ta (eemi on onnistunut opettamaan mulle sita hiukan, oon vana niin vastarannan kiiski kun se yrittaa sita mulle opettaa... en oikein tykkaa peleista joissa pitaa ajatella oikein ajattelemalla :DD ) kentalla oli paljon ihmisia yopymassa lattiolla ja laukkujensa paalla jne. lentokentillahan penkit on aina sellaisia etta niissa ei voi nukkua kuin kikkailemassa kauheesti, niissa kun on ne kasinojat joka valissa... meille sit tultiin sanomaan et nyt kaikkien pitaa menna ulos. kaikki kaupat menee kiinni ja lentokentta aukeaa kolmelta uudestaan, sie on hyonteisten myrkytys operaatio. ja juuri sina paivana kun me sie ollaan yota viettamassa... tosiaan ei ole varmaan mikaan joka viikkoinen tyo niin laaja myrkytys operaatio.

ulos sit vain kaikki. onneksi ulkona on lammin :D teimme sitten oman nurkkauksen johonkin nurkkana ja nukuimme ja pelailimme ja ihmettelimme ihmisia siina. aika kyl kului ihmeellisen akkia ja pian paasimmekin sitten takaisin sisalle. sie sitten taas yritimme nukkua pari tuntia istuvalleen ja viidelta paasimme viemaan laukut pois ja sen jalkeen koneeseen nousua odottelemaan...

lentokesti kaksi ja puoli tuntia labuaniin. labuanin keskustasta oli vaikea loytaa edullista majapaikkaa, kaikki kun oli kalliita... saimme sitten joltain jolta kysyimme apua mainoksen jostain kaupungin ulkopuolelta sijaitsevasta guesthousesta muutaman kilsan paassa. lahdimme sinne sitten kavelemaan rinkat selassa ja hikivaluen. taksia emme halunneet koska halusimme saastaa... kavely osoittautuikin aivan hirveaksi hikisuihkuksi ja tuskaksi... kavelimme varmaan kolme kilsaa auringon paahteessa jonkun valtatien varrella,.. kun vihdoin naimme jonkun jolta kysya olimmeko edes menossa oikeaan suuntaan selvisi etta pitaa menna takaisin kaupunkiin ja sielta ottaa bussi... liftasimme sitten kyydin keskustaan takaisin ja kysyimme auton kuskilta tietaisiko se mitaan edullista paikkaa keskustassa... paadyimme sitten yhteen hostelliin josta saimme 60 ringitilla huoneen kahdelle hengelle omalla vessalla ja suihkulla. olimme aivan poikki ja vasyneita. olisi tehnyt mieli menna heti nukkumaan mutta sitten olisimme heranneet joskus yolla ihan pirteina... kello oli tosiaan tuolloin jotain yksi paivalla ja emme olleet nukkuneet viime yona kuin satunnaisesti yhteensa ehka nelja tuntia...

johonkin viiteen-kuuteen asti illalla pysyimme pystyssa mut sit oli pakko menna nukkumaan, nukuimmekin sitten kevyesti seuraavaan aaamun klo kymmeneen asti... sellaiset rapiat 14 tuntia unta... jeah.

labuan oli tosi kiva kaupunki, ihmiset oli mukavia ja kiinnostuneita mista olimme jne. loysimme kivoja ruokamestoja (tosin melkein kaikki ruokamestat keskustassa oli malaji ruoka ravintoloita, enka oikein ole vakuuttunut tuosta malaji ruuasta... ) aivan satamassa oli mahtava nuorten pitama iltaruoka paikka josta sai ihania pitakebabeja ja iceblended juomia. loysimme myos leffateatterin! kavimme katsomassa tourist elokuvan, leffateatteri oli varmaan pienin missa olemme ikina kayneet, itse kylla muistelin et palkaneen leffateatterissa olisin joskus ekalla luokalla kaynyt ja se oli tosi pieni...

labuan on tosiaan verovapaa joten alkoholi juomia oli joka paikassa myynnissa duty free kaupoissa. myos suklaata oli paljon myynnissa ja loytyikin edullisia herkku suklaita :D kaikkein hulluinta mita loysimme yhdesta kaupasta oli finlandia vodka, lapinkulta kalja tolkit ja koskenkorva viina joka oli halvempaa kuin suomessa! miten se on mahdollista? tuotu maailman aariin suomesta ja on edullisempaa? ihan hullua... eemi osti itsellensa kaljaa mukaan ja yhden rommi pullon joka maksoi euron.

paikanpaalla tosiaan eemin tehtava oli juoda kaljaa niin paljon kuin napa vetaa, koska sen takia sinne menimme... itse en voinut juoda alkoholi juomia koska soin viela silloin antibioottia hampaaan poiston jalkeen... labuanilta loytyi tosiaan myos tosi mukavia illan istumis mestoja, oikein tunnelmallisia ja kivoja!

ja joka paiva jostain nurkan takaa kuului PAM PAM PAM KLOG KLONG KLONG PAM kun kiinalaisen uuden vuoden leijona tanssijat ja niiden soittajat esiintyivat, tuolla pienella saarella oli ainakin kolme eri ryhmaa jotka ajeli kaupunkia edestakas soittaen samalla auton lavalla ja hetkenpaasta ne oli taas jonkun kaupan, ravintolan tai liikkeen edessa esiintymassa leijona asuissa tanssien (sain myos videota, voin yrittaa sita tanne lisata) valilla naimme myos akrobatia tanssia, siine nuo leijonapukuiset pojat hyppivat metalliputkien paalla rumpujen ja peltilevyjen "soidessa".

labuanhan on tosiaan saari ja oletimme etta paasisimme uimaan ja hiekkarannelle, mutta ainoa hiekkaranta majoitus paikka oli kiinni ja hiekkarantakin aika huonossa kunnossa tukkien ja simpukoiden takia.. nyt kun on lowseoson niin ei kai sit rantojakaan pideta kunnossa... ja jos olisimme uimaan halunneet olisi pitanyt eka matkustaa bussilla rannelle ja sielta takas ja busseissa ei ollut mitaan pitavaa aikataulua vana ne kulki kun kulki...



meille myos selvis et taalta borneolta ei oikein paase pois kuin lentaen... olimme ajatelleet menna esim filippiineille jollain laivalla tms tai indonesiaan rajan yli mut kummatkin vaihtoehdot osoittautuivat hankaliksi ja paatimme sitten ottaa lennon takaisin malesian toiseen osaan.. loysimme melko edullisen lennon johor bahruun malesian niemen etela karkeen, aivan singaporen juureen. sielta sitten menisimme singaporessa kaymaan ja sen jalkene menisimme indonesiaan,nahtavasti ainakin lake toballe jonne suomalaiset usein menevat... ei sie kai oikein olekkaan muita turisteja kuin suomalaisia :DD


no mut nyt olemme kota kinabalussa, borneon puoleisen malesian paakaupungissa. tamakin vaikuttaa oikein ihanalta kaupungilta! ja kun tanne eilen saavuimme laivalla labuanilta tajusimme heti etta olimme liian hataisia lentolippujen kanssa, olisimme voineet ollaa taalla pitempaankin... lento tosiaan on torstaina. taalta olisi paassyt vaikka minka laisille retkille jne.. ei vaan voi lomallakana kaikki menna ihan putkeen :D ja meilla on nyt aivan mahtava guesthouse! taalla on tosi paljon kivoja guethouseja! eka paikka malesiassa missa on hinta laatu kohdallaan ja paikat on kivoja ja siisteja! penang ja kuala lumpur ei kyl tuntunut yhtaan nain kivoilta kuin tama kota kinabalu tai labuan.

koitan taas pian laittaa kuvia!

ps. mun hampaat on tyhmat. ne on taas kipeet, kipulaakkeita kavin just ostaan lisaan.. sattuu kun puren ja syon. aivan tajutonta. ja vesi vihloo, mut mikaan muu juoma ei. pitaa varmaan repia vie toinenkin poskihammas jo pois revityn vieresta... tai vedan koko matkan ajan jotain nappeja naamaan ja kun tuun suomeen annan hammaslaakareiden suomessa yrittaa pelastaa mun hampaat ties monennenko kerran...

9. helmikuuta 2011

sir, it's okey

sunnuntaina vietimme mun (eli idan) synttareita! kaytiin lake garden puistossa parissa eri paikassa, siella kun on kaikkea mahdollista perhostarhoista museoihin. ensin suuntasimme peurapuistoon katsomaan peuroja, sie oli myos tosi sopoja hiiripeuroja. Ne on tosi pienia ja siroja, arveltiin et meijan pandakin on niita isompi :D ne oli aivan ihania! ja niita kasittaakseni asuu taalla jossain malesiassa luonnonvaraisena. peurojen jalkeen menimme kaymaan planetaariossa, sie oli kaikkii ihmeellisia esineita ja koneita mieta astronautit on kayttanyt ja sie oli myos esilla sellainen avaruuspuku, aivan kamalan painavan ja kompelo nakoinen asu! Paastiin myos katsomaan elokuva joka kertoi siita kun ihmiset meni ekan kerran kuuhun, se oli tietokoneella tehty animaatio. oli kyl aivan upeasti tehty! varsinkin kun valkokangas oli kupera, (samanlainen kuin sarkaniemen planetaariossa mut paaaaljon isompi ja pyoreempi) sen kuperuuden ansiosta vaikutelma oli enemman kuin 3D ! 3D naytoksetkin pitais kyl olla tollaisilla kuperilla valkokankailla, ei tarvis laseja ja sais kaikkii hienoja efekteja tehtya!

planetaariossa kun kiertelimme ja katselimme juttuja huomasin kyltin jossa luki: "Player room" sit eemille menin sanoon et hei tuo on joku peli huone tms. mee kattoon jos sie on jotai peleja! sit eemi meni etsimaan paikkaa ja ma perassa, ihmettelimme kyltin luona sit missa pain se peli huone oikein on? sitten joku tyontekija kaveli ohi ja eemi kysyi missa player room on, mies katsoi eka pitkaan ja vastasi etta se on vain muslimeille. niin, siina kyltissa lukikin Prayer room. olin lukenut vaarin :D


noh, sitten suuntasimme keskustaan yhteen isoon ostoskeskukseen, se oli niin iso et sen sisalla oli huvipuisto?? ja jossain kerroksessa viis ja kuus. ihan hullua! ostoskeskuksessakin kavi hassu juttu, eemi oli ostamassa kaupasta limua mut kassalla se huomas et sen lompakko on mulla, sit se yrittaa mua huutaa paikalle mut kassan pakkaaja poika (sellainen joka laittaa tuotteet muovipussiin, on sit erikseen vie kassaneiti joka laskuttaa) sanoi sit vain "sir, it's okey" ja ojensi eemille sen kokiksen ilman et eemin tarvi maksaa mitaan, kassa neidin ilme oli kuulemma nakemisen arvoinen :DD


maanantaina sitten tosiaan oli mun kauhujen paiva, mun piti menna hammaslaakariin taalla! hammasta oli sarkenyt viikon niin paljon ettei kipu laakkeet auttanut. paadyimme guesthousen respan ehdottamaan paikkaan joka oli lahella. odotimme hetken vastaanotossa ja paasinkin sitten jo operoitavaksi. laakari koputteli hampaita ja kysy mis on kipua eniten, revitaan se irti. koska aikaa olisi kulunut paljon ja rahaakin jos hammasta oltaisiin ruvettu parantaan, se oli lohjennut ja kai reikakin sie oli. Laakari paikkahan ei ollut yhtaan niin hygieeninen kuin suomen laakarit, ei ne kayttanyt valkoisia takkeja tai kumihanskoja, toivottavasti edes hiukan desinfioivat valineita asiakkaiden valilla... no mut ainakin puudutus oli parrempi kuin suomessa, kaks piikkia kummallekkin puolelle hammasta ja kipua ei tuntunut yhtaan. Ikavaltahan se toki tuntui kun jollain pihdeilla kitkutti mun "very strong teeth" hammasta irti. mut ei sattunut, eika suu ollut ees puutunut kokonaan niinkuin suomes mulle kay, viimeksikin suomes mul meni puol paivaa siihen et pystyin taas syomaan kun kieli oli niin puutunut,,, laakari oli kyl tosi mukava ja jutteli ja kyseli kauheesti meilta kaikkee, se jopa mietti et se sais ehka mun tuotteita myyntiin tanne malesiaan tai kiinaan kun sne joku tuttu tekee jotain sisaan osto tyota jonnekkin tms. en oikein ymmartanyt kaikkee :D mun pitaa lahettaa sille sahkopostilla lisa tietoo mun tuotteista :D

sain hampaan mukaani kun sita pyysin, se on aika pelottava! ja vie pelottavampi on se iso reika tuo suussa! toivotaan nyt et mitaan tulehdusta tms ei tuu sinne, sain kyl antibiootteja kahtakin erilaista koska "kaksi antibioottia on aina parempi kuin yksi"


tanaan on eemin synttarit! menemme ainakin elokuviin! ja tanaan tai siis huomenna aamulla meilla lahtee lento pulau labuanille, lahdemme varmaan jo joskus yolla lentokentalle jotta varmasti olemme sie kun tarvii :D


niin ja ainakun meita taalla joku paikallinen puhuttelee vaikka kaupassta tai huutelee kadulla et tulkaa katsomaan hanen tuotteitaan niin eemi on sir ja mina olen madam. ja joskus miss. "madam! take a look" "sir, taksi?" "yes madam?" sorry sir"


niin ja kuinkakohan monen paikallisen valokuva alpumiin oikein paadyn? tai johonkin tietokoneen kuvatiedostoihin.. vahanvalia huomaan kun joku ottaa salaa kuvia musta, tanaankin aamupalalla joku kauemmasta poydasta oikein zoomas muhun ja kaytti salamaakin, en varmaan huomaa :D ja puhelimien kanssa usein monet on ottamassa kuvia... kerran tuli yksi nainen et voiko tulla mun kaa kuvaan kun hanen mies ottaa meista kuvan :D no mikas siina, oon kai niin oudon nakoinen valkoisen ihon ja varikkaidne vaatteiden kanssa, ja lammas tatuoinnin,.. se ainakin synnyttaa suurta hilpeytta :D

5. helmikuuta 2011

kuvatuksia

kuvia kuvia kuvia! Taas on jarjestys kaanteinen, eli alussa uusimmat ja lopussa vanhimmat, alkakaa vaikka katsomaan alhaalta ylos pain ;)



Tanaan saimme huoneen wheelers guesthousesta, taman nakoista on kaytava;;a! sie on tosi hieno sisutus respassa ja kaytavilla! kaikkii sakura kukkii ja vareja paljon!





Ida ja vihrea limu joka maistuu erittain makealta ja keinotekoiselta :D olen kyseista makua ostanut myos slurpeena, eli jaahile juomana.





suihkulahde ja valoja kuala lumpurissa jossain




leijona/lohikaarme tanssia





Ida otti henna tatuoinnin kateensa yotorilla, intialainen nainen teki sen ja sanoi tietavansa suomen, koulussa oli opetettu et sie on paljon kalastajia




Tassa valmiina tatuointi, en te kauanko pysyy ja kestaa, sormene tuli ainakin tosi paljon tummempana toi vari. pitaa ostaa itse tota ainetta lisaa ja tehda ite uudestaan ja enemman :D




tassa hiukan chinatownin yhta katua




kaytiin fishmassagess, eli kalat syo kuollutta ihoa tms. tuli vastaan niin halpa paikka yhdessa kauppakeskuksessa et oli pakko kokeilla, eemi oli rohkea ja iski jalat veteen ekana, idalla kestikin hiukan kauemmin saada jalat sinne vetene kun anuratti niin paljon :D kutitti kun pureskelivat jalkoja




tommoset kattomaalaukset uuteen kamppaan sitten! aivan mielettoman mahtavat! jonkun hindu temppelin katto tosiaan.




js tassa patsas hindutemppelissa



se on otokka, ei kukka.



enta naetko tassa kuvassa kahta otokkaa? vinkki: ne on vihreita




tepsuttaja istuu teepuskien paalla BOH teetehtaan viljelmilla





Eemi BOH teeviljelmilla




Ida tee viljelmilla



Tassa nakyy hiukan noita maisemia sie tee viljelmilla, aivan huikeat! ja noita maisemia oli aivan tajuttomasti joka puolella kilsa kaupalla... ja tuoksu oli ihana!





tassa joku kasvi kukkatarhassa jossa kaytiin


kukkatarhan rinteilta otettu maisema kuva




kukkatarhassa ida ja apinat. olen varikkaampi kuin kolme apinaa.




Jotain maisemia cameron hight landeilla




kiinalainen temppeli, tai buddhalainen, en oikein tie, vahan kumpaakin :D





metsa maisemia kun bussilla nousimme hightlandeille

4. helmikuuta 2011

kuala lumpur lomailee

enpas olekkaan taalla kertonut, etta olemme nyt Kuala Lumpurissa. saavuimme tanne keskiviikkona. otimme bussin aamulla cameron highlandeilta tanne. ja taas kerran tuntui et meijan kulkuvalineella ei olleet kaikki okei. Tuntuu et kaikki kulkuvalineet milla menemme on aina jotain outoa tai vikaa tms :D bussi kulki meinaan ihan tajuttoman hitaasti ja piti kamalaa metelia ja ilmastointikin meni rikki, vika vartti olikin sen takia aivan kamala, tuntui kuin saunassa olisi hikoillut. Otimme sitten taksi kuala lumpurin chinatowniin, taalla kun halvimmat majoitukset kuulemma ovat keskustan alueella. paadyimme sitten muutamien petipaikka kyselyjen jalkeen monkee inn hostelliin. huone kahdelta (huoneessa ei ollut wcta,suihkuu,ikkunaa) oli 50 ringittii yo eli noin 12,5 e. oli kylla mukava paikka, tosi siisti ja ystavallinen palvelu ja hintaan sisaltyi aamupala jossa sai syoda niin paljon kuin halus paahtoleipaa, kahvia ja jotain makeita kakkuja.

en tieda mita tapahtui mutta emme nahneet mitaa suuria kiinalaisen uudenvuoden juhlia, kuvittelimme etta taalla olisi paljon kaikkee mut taalla on vaan kaikki paikat kiinni eika kaduilla ole oikein nakynyt mitaan ihmeellisia ja kiehtovia dragon esityksia niinkuin luulimme. ehka odotimme liikaa, emmeka edes ole varmoja milloin juhlia olisi ollut :D kyselimme kylla mutta viime yon ei kyl tapahtunut yhtikas mitaan vaikka meille niin sanottiin! noh, mut tanaan olemme kaupungilla eri ostoskeskuksissa nahty leijona/lohikaarme tanssia! se on hauskan nakoista! mita olemme nahneet niin niissa aina kaksi henkiloa on yhden leijona/lohikaarme asun sisalla ja tanssii niin etta se nayttaa sen elaimen tanssilta, sit se valilla rapsayttelee silmia, louskottaa leukoja ja heiluttaa hantaa, se on hauskan nakoista. ja kerran olemme nahneet jopa akrobatia leijona tanssia, siina se hahmo siis kiipeili jollain tuoleilla ja hyppi siella! aika huimaa. laitamme kuvia sitten siitakin :D


olemme taalla vaan kierrelleet paikkoja opetellut kuala lumpurin rakennetta, outoa olla nain isossa paikassa jota ei tunne yhtaan! bangkok sentaan oli kummallekkin ennestaan tuttu ja tiesimme missa mitakin on (tai ainakin JOTAIN paikkoja) tanaan vaihdoimme guesthousee kun ajattelimme monkee innin olleen kuitenkin hiukan kallis, etsimme uutta majapaikkaa puoltoista tuntii ja melkein menimme sitten takaisin monkee inniin koska kaikki paikat mis kavimme oli joko taynna tai ylihintaisia huoneiden laatuun nahden! taalla selvasti on kalliit hinnat huonoillakin huoneilla... 50 ringittii tosiaan pyydettiin melkein kaikista huoneista missa kaytiin ja niissa oli joko likaa, otokoita, ahdas tila tms mikaan ei ollut parempi kuin monkeessa. loppuen lopuksi paadyimme sitten hotelliin rinkkojen kantamisesta vasyneena. 60 ringittii yo ja huone sisaltaaa oman vessan, suihkun, ilmastoinnin, ikkunat ja tv;n. eli kymppi lisaa ja saimme kaiken ton. olemme nyt yhdne yon tossa, halvempaan paikkaan kyl pitais pasta mut on kaikki paikat taynna, yks kiva paikka meil on tahtaimessa ja sinne meijan tanaan alunperin piti menna mut se oli jo taynna :(


tanaan meijan suunnitelma paivan viettamiselle oli et menisimme peurapuistoon katsomaan peuroja, mutta se osottautui mahdottomaksi tehtavaksi. Taksit eivat suostuneet viemaan meita sinne (ehka oli liian vaikee ajaa tai ruuhka tai niita vasytti) sitten paatimme menna skytrainilla ja paadyimme sellaiseen vaihtoterminaalihelvettiin et huh huh. paikka oli siis joku lentokentan kokoinen mesta (ehka pienen lentokentan ;) jossa oli vaihtopaikka junilla,skytraineilla,busseilla,metroilla jne jne mutta ongelma oli siina etta sielta ei paassyt kavellen pois! ei loytynyt mitaan reittia! taksit sielta oli kalliita ja kavelyteita ei vain ollut. kamala paikka. kun sitte vihdoin loysimme jonkun laitteen jolla pois paasisimme meille sanottiin etta ulos ,alas ja oikealle niin loytyy se 'juna" mil menisimme pois sielta. mitaan kyltteja ei oikein ollut ja opastukset oli kyl ihan huonoja. loysimme sitten kuitenkin kaiken epatoivon jalkeen sen "junan" ja lahdimme keskustaan ostotkeskus alueelle. peurat jai nakematta. ehka menemme sinne joku toinen paiva joko bussilla tai taksilla aikaisin.

kaupapkeskuksetkin oli ihan huonoja koska monet kaupat ovat nyt kiinni kiinalaisen uudenvuoden takia, joten jee jee :D alkoi hiukan oleen pinna jo kireella koko paivan seikkailujen jalkeen. ajattelimme etta ehka leffa rentouttaisi mukavasti, mutta mitaan kivaa leffaa ei mennyt eika sielta edes olisi saanut suolaisia poppareita! KAMALAA! vain karamelli mausteisia makeita poppareita. pyh.

ilta kuitenkin pelastui silla etta loysimme sushipaikan jossa oli myos halpoja juttuja, soimme sitten itsemme tayteen lohinigireita ja kurkkumakija :D nam nam.


toivottavasti taalla nyt viikonloppuna tai sen jalkeen kaupat aukeis niin nakis vahan enemman millainen paikka taa on, ja paasis ostaan kirjoja ja myymaan vanhat pois... niin ja ostimme tosiaan lennot pulau labuanille, lennamme sinne kymmenes paiva. se on borneossa, eli tuo ita malesiassa. ehka kaymme sitten bruneissa piipahtamassa tms saa nahda mihin suuntaan taa matka sit kehittyy, emme ainakaan vie ole menossa indonesiaan kun siella on nyt sadekausi ja silloin on malariaakin, kai? voi olla kun ita malesiaan menemme et siita esim filippiineille eksymme ja sielta esim kiinaan? taiwaniin? vietnamiin?kampotsaan?laosiin? ehka ehka, saa nahda.

we go with the flow

ps.
mulla on muuten sunnuntaina synttarit! eli ylihuomenna! jee jee! ja eemilla on yhdeksas paiva! jee jee! lahjaksi voi antaa raha lahjoituksia meijan tileille ;) tuomme sitten tuliaisia kaikille lahjoituksen tehneille :DD jeah. no kyl me ehka muutenkin tuomme..